Wuhuuu, mitkä Lahden MM-kilpailut varsinkin maastohiihtäjien osalta!

Aktiivisena penkkiurheilija lähdin palauttelemaan mennyttä kisaviikkoa Vuokatin laduille. Iivon kultamitallihiihdosta, muutamasta ratkaisevasta kaatumisesta, naisten mitaleista ja Heikkisen Matin timanttisesta 50km suorituksesta, ei meinaa penkkiurheilijakaan hevillä palautua. Vuokatin laduilla tarpeeksi pitkään hiihdettyäni, jäin miettimään, että mitä yhteistä on kilpahiihdolla ja yrityskultuurilla. Löysin paljon yhtäläisyyksiä mutta poimien ja valikoin sieltä nämä neljä kohtaa. Mitä sinä olet mieltä?

  1. Molemmissa onnistuminen vaatii systemaattista, pitkän aikavälin harjoittelua. Se kuka alussa hosuu, se lopussa väsyy.
    • Jos olet päättänyt hiihtää ensi vuonna miehet 45-vuotiaat sarjassa, 15 km matkalla, todella kovaa, on syytä aloittaa harjoittelu nyt. Jos taas olet tehnyt päätöksen, että meidän organisaationkulttuuri tukee strategisia- ja liiketoiminallisiatavoitteitamme, on syytä aloittaa yrityskulttuurin systemaattinen kehittäminen nyt.
  1. Molemmissa tarvitaan hyvä valmentaja, joka on kumppani ja luotettu henkilö, joka on lähellä
    • Kun omaa kuntoa ja suorituskykyä tarkastelee itse, on vaikea nähdä metsää puilta. Onko voimatasot kohdillaan? Entä kestävyyspohja? Miten toimii hapenotto? Kehitettäviä osa-alueita on paljon ja niiden peiliksi ja järkeistäjäksi jokainen huippuhiihtäjä tarvitsee valmentajan.

Sama homma yrityskulttuurin kanssa. Kun olet tarpeeksi syvällä, on vaikea nähdä mihin kehittämisessä pitäisi keskittyä? Ja mitä se meidän yrityskulttuuri on oikeastaan syönyt. Mitä edes pitäisi kehittää? On ihan turha mittailla vain omia lukuja ja verrata niitä omiin viime vuotisiin lukuihin, jos ei koskaan vertaa itseään alansa huippuihin. Maailma näyttäytyy ihmeellisenä oman oven ulkopuolella. Tähän ovelta kurkisteluun ja kehitykseen tarvitaan apua ja valmentajaa.

  1. Molemmissa tarvitaan ympärille sellaisia ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat silloinkin, kun muut eivät usko
    • Aina ei hiihtäjät pärjää. Se on nähty. Tulee vuosiakin kestäviä suvanteita. Niskasen Iivolle sattui onneksi vain muutaman kauden mittainen jakso. Silloinkin ympärillä on ollut tukijoita, kannustajia ja läheisimpiä, jotka ovat uskoneet ja tukeneet, että suunta on oikea. Yrityskulttuurin kehittämisessä homma menee samoin. Varsinkin, kun kyseessä on aluksi ne ”pehmeät” asiat, mitä suomalaisissa prosessiohjatuissa organisaatioissa ei oikein osata. Oikeasti. Tarvitaan luottamuksellinen, sitoutunut johtoryhmä, joka ei pelkää konflikteja eli niitä vaikeita paikkoja ja aikoja, eivätkä menetä luottamusta toisiinsa silloinkaan, kun asioista ei olla samaa mieltä.

 

 

  1. Molemmissa tarvitaan rohkeutta ja uskallusta mennä myös äärirajoille, kokeilla uusia asioita ja korjata asioita, mitkä eivät toimi
    • Kilpahiihdossa on tapana katsoa taustapeiliin kevät kaudella, kun kilpailukausi on ohi ja on aika suunnitella uutta. Mikä edellisessä kaudessa meni hyvin, että tulokset olivat näin loistavia? Mitä tehtiin oikein? Mitä kehitettävää jäi? Sen jälkeen lähdetään rakentamaan harjoituskautta tavoitteisiin tähdäten.

 

Yrityskulttuurin ja liiketoiminnan kehittäminen sekä johtaminen on enemmän eteenpäin katsomista, kuin taustapeiliin tuijottelua. On ihmeellistä silti, miksi usein tuijotetaan taakse päin, kun mietitään liiketoiminnan kehittämistä. Ennustaako historia usein tulevaisuuden? Ei ainakaan kilpahiihdossa, eikä liiketoiminnassa.

On siis hyvä rakentaa menestystä etukenossa ja oppia menneestä mutta ei kaiken aikaa tuijottaa taakse päin ja puhua menneestä.

 

 

Hiihtäminen on ihmeellistä hommaa. Siinä ikään kuin meditoi ajattelunsa johonkin tilaan. Hiihtäminen tuntuu hyvältä niin sielussa kuin ruumiissa. Samoin se taitaa olla yrityskulttuurin kanssa, että kun se on kunnossa, niin se tuntuu ihmisillä sielussa ja ruumiissa.